perjantai 8. marraskuuta 2013

Duck, Hush And Be Still


Perjantaina käytiin kuvaamassa Kakolassa Saran kanssa. Suurin osa rakennuksista on tukittu ikkunoita myöten, mutta oli sielä kuitenkin vielä yksi pieni lisärakennus johon päästiin kuvia räpsimään! Villelle kiitokset että paikasta mulle vinkkasi, ajattelin vielä uudelleenkin hyötykäyttää tätä paikkaa. Kuvausten loputtua törmäsin erään tuttavaani joka sanoi nähneensä instagramissa kuvia paikasta ja oli pakko tulla itsekin paikan päälle katsastamaan. (Mut voi löytää instagramista nimellä @solveigcandolin)

Saralle kiitokset siitä, että jaksoi poseerata kameran edessä vaikka naama ja vaatteet menivätkin ihan jauhoisiksi ja Annikalle kiitokset jauhojen heitosta! Vitsailtiinkin Saran kanssa että vähän tota hilsettä löytyy kun tukka sekä vaatteet vaalean tomun peitossa.. Viimeisin kuva Sarasta on hetkestä jolloin Sara puhdisti tukkaansa kuvausten päätteessä jauhoista, jotenkin pidin myös kyseisen kuvan fiiliksestä! Olisi mahtavaa kuulla teidän mielipiteenne kuvista ja muutenkin saada palautetta useammin täällä blogin puolella (: Kehotan myös kuuntelemaan kuvien lopussa olevan linkin Seaberin kappaleeseen, niin kaunis!


Veto - Duck, Hush And Be Still & Veto - Blackout







Seabear - Cold Summer

10 kommenttia:

iina kirjoitti...

Sun kuvat on aina niin ihania!

Jelena kirjoitti...

hih, kiitti kovasti iina!

Liisi kirjoitti...

Oi vitsi, upeita on kyllä!!:)

Jelena kirjoitti...

kiitos kovasti! jauhot on pop, tykkään siitä että miten se on tuonut tuohon neljänteen kuvaan unenomaisen ja maalauksellisen fiiliksen (:

Anonyymi kirjoitti...

makeit kuvii! mist sinne kakolaan oikeen pääsi ku oon ite yrittäny käydä siel mut en löytäny mistä pääsee sisälle asti vaan siel sisäpihalla tuli vaa kierreltyy pieni ikuisuus:D

Jelena kirjoitti...

kiitos! tää ei oo tosiaan se itse vankilarakennus, sinnekin on kuulemma joskus aikoinaan päässy mut nyt vissiin kaikki aukot tukittu aika hyvin :/ harmittaa ku ei niissäkää sit älyny sillon käydä ku oli viel mahdollisuus! tää oli semmone keltanen rakennus, taideakatemian ja linnankadun puolella, siel "päädys". se ulommainen ovi oli auki ja sen jälkeen ku vääns yhen oven semmost lukkoo, nii pääs sisälle. jos tästä ny sai jotain selkoo :) toivottavasti sitäkään ei ihan hetkeen tukita! sielä oli myös yläkerta jossa oli makeen näköstä mut niihin ei tullu niin paljon valoo sisälle et vaatis jotain salamoita mukaan tms.

Jussi Ulkuniemi kirjoitti...

Diggailen kyllä kuvasti nuista toisesta ja neljännestä kuvasta, kivoja rajauksia!

Jelena kirjoitti...

thanks! (:

Iiro Rautiainen kirjoitti...

Tuohon tokaan kuvaan taisin flickrissä törmätä ja siellä siitä jo tykkäilin, tosi jees ruutu!

Hanna kirjoitti...

ihan mielettömän upeita kuvia, silmät tippuu ! ja miten kaunis biisi.