maanantai 21. syyskuuta 2015

Helsinki, part 1



Tuossa noin pari vuotta sitten eksyin Annin (click!) blogiin; kuvista, blogin hengestä ja teksteistä ajattelin heti että tässä on mimmi johon haluan tutustua. Törmättiin parin vuoden ajan aina satunnaisesti erinäisillä keikoilla, festareilla, tapahtumissa ym ja vaihdettiin muutama sana mutta ei ikinä sen enempää tutustuttu. Tänä keväänä mun vielä asuessa Helsingissä sovittiin että nyt on korkea aika nähdä, ihan noin tarkoituksellisesti. Samantien kun nähtiin Annin kanssa meidän oli todella helppoa jutella ja käytiin saman illan aikana jopa aika henkilökohtaisiakin asioita läpi. Mun mielestä hyvät ja läheiset ihmissuhteet ei tarvitse monen vuoden tuntemista, joidenkin kanssa on vaan samantien olo että voitte jutella kaikesta ja on vain hyvä olla. Anni on semmoinen ihminen ja olen iloinen siitä että olen saanut Annin kaltaisen uuden ystävän jolla on ehkä kaunein sielu ja lämpimin sydän. Päätin yhdistää mun Flow viikonlopun yli viikon mittaiseen Helsinkireissuun jonka aikana tarkotukseni oli nähdä ihmisiä ja tehdä kuvausretkiä. Käytiin tansseissa, kuvausretkillä, katoilla, lintsillä, puistokaljalla, Flowssa keikoilla, syötiin pannareita, katsottiin Adventure Timesia ja naurettiin liikaa. Kiitos Tuomakselle ja Annille, jotka olivat mitä parhaimmat isännät. Tässä kuvamateriaalin ykkösosa, eli lisää vielä tulossa. Annin blogista löytyy myös lisää kuvamateriaalia meidän kuvausretkistä, klikkaamalla tätä! Onko teistä moni lukenut hänen blogia jo aiemmin ja mitäs tykkäätte meidän kuvausreissun antimista?
























torstai 10. syyskuuta 2015

Jaakko Aukusti Promo


Sain eilen kunnian kuvata yhden mun lempisuomalaisartistin, Jaakko Aukustin promokuvat. 
Suosittelen tutustumaan Jaakko Aukustin Volcano Ep:hen klikkaamalla tätä! Itse pidän kovasti ainakin juuri tän tyyppisestä musiikista. Jaakko Aukustin musiikkia on verrattu aiemmin mm. Rubikiin, joten jos Rubik kolahtaa niin eiköhän myös tämä!